Korjaamon Taiteiden yö

24.08.2017 - 24.08.2017

Taiteiden yö 2017 näyttäytyy Korjaamolla Stage-festivaalin monipuolisessa ohjelmistossa! Tapahtumiin on vapaa pääsy!

MUSIIKKI: DJ Kridlokk, Kesäpiha klo 21
Alkuvuodesta 2017 tauolta palannut DJ Kridlokk esiintyy Korjaamon Taiteiden yössä. Helmikuussa uuden singlen S/O tiputtaneen räppärin edellinen levy Mutsi oli vuoden 2014 kovimpia julkaisuja. Viime vuonna DJ Kridlokk, eli Kristo Laanti,julkaisi toisella artistinimellään Khidillä samaten arvostelumenestykseksi nousseen Ohi-albumin. 

KINO: Kohti tulevaisuuden museota klo 17
Museot ovat nyt muutoksen tilassa ja suositumpia kuin koskaan. Mutta miten niiden käy tulevaisuudessa? Uudessa dokumentissa Minna Joenniemi selvittää, millaista tulevaisuutta museot meille ja itselleen ennustavat. Tuula Viitaniemen ohjaamassa dokumentissa Minna Joenniemi haastattelee monia museomaailman vaikuttajia, mutta ongelmiin ja ratkaisuihin perehdytään myös museon työntekijöiden kanssa. Matka tulevaisuuteen alkaa häistä Vantaan kaupunginmuseossa, jossa järjestetään siviilivihkimisiä. Näytöksen jälkeen Kinossa on elokuvan teemaan liittyvä keskustelutilaisuus. Keskustelussa pohditaan museoiden kehittymistä ja miten se vaikuttaa itse niissä esitettäviin taiteeseen? Mikä on museoiden rooli tulevaisuudessa? Paikalla keskustelemassa ovat Joenniemen lisäksi kirjailija ja teatterintekijä Laura Gustafsson, taiteilija Kimmo Modig, Amos Rex taidemuseon johtaja Kai Kartio ja Arkkitehtuurimuseon johtaja Juulia Kauste. Lue lisää täältä.

RUNOKUU: Suvi Nurmi: Lemmenloitsut, Kesäpiha klo 17-21
Ryppyjä rakkaudessa? Kokeile sanojen voimaa! Lemmenloitsut-kojusta kuka tahansa voi tilata kalevalamittaisen loitsurunon rakkauselämänsä parantamiseksi. Kuva- ja sanataiteilija Suvi Nurmen kirjoittamista loitsuista saa avun niin sydänsuruihin, tosirakkauden löytämiseen, hankalan exän karkottamiseen kuin pitkän parisuhteen lujittamiseenkin, eikä seksiseuran toivomistakaan tarvitse ujostella. Mikäli valmiista aiheista ei löydy sopivaa, kojusta saa täytettäväkseen lomakkeen, jolla voi tilata yksilöllisen mittatilausloitsun juuri omiin tarpeisiinsa. Lue lisää täältä.

Korjaamon Taiteiden yö 2017 myös Facebookissa.

LISÄTIETOJA